Vanajaveden melontareitti
Vanajaveden melontareitti lähtee Hämeenkoskelta jokia pitkin Hämeenlinnaan asti, ja jatkuu vielä Vanajavedelle Petäykseen. Matkaa tulee yhteensä n. 120 km, Teuronjoki-Ansionjärvi n. 40 km, Puujoki n. 35 km, Hiidenjoki n. 15 km, Miemalanselkä-Petäys n. 30 km. Pienemmät joet kulkevat maalaismaisemissa peltojen välissä. Muutamia mökkejäkin matkan varrelta kuitenkin löytyy. Hiidenjoesta eteenpäin rannoilla on enempi metsää ja asutusta. Olen melonut tätä reittiä usein lyhyemmissä pätkissä, ja siksi kuvat ovat eri ajankohdilta. Vanajaniemessä tulee yövyttyä joka vuosi.



Hämeenkosken Teuronjokea ei ole hetkeen raivattu, joten alku on haastava. Lähdimme tämän takia liikkeelle vasta padon jälkeiseltä Myllykosken laavulta, jotta välttyisimme umpeen menneeltä kohdalta. Siitä huolimatta matkan ensimmäiset 5 km oli aika säätämistä. Kohdat pääsi vuonna 2025 kuitenkin melomaan nousematta kajakista. Loppuosan joesta pääsee melomaan hyvin kohti Mommilanjärveä. Teuronjoella ei juurikaan ollut rantautumispaikkoja. Mommilanjärveltä löytyy laituri ja laavu vanhan soutustadionin vierestä, jossa on hyvä pitää tauko ja pulahtaa järveen.



Mommilanjärveltä matka jatkuu Haminanjokea Ansionjärvelle, josta alkaa Puujoki. Puujoen uimarannalla on hyvä taukopaikka, tästä pääsee myös hyvin vesille jos Teuronjoki ei houkuttele. Pian tämän jälkeen on iso pato, jonka kiertäminen oli hieman haastava, mutta mahdollista. Heittoköydet/Hinausköydet kannattaa olla aina mukana tälläisiä tilanteita varten. Puujoelta löytyy pysähdyspaikkoja lisää Ryttylästä ja Leppäkoskelta, mutta telttapaikkoja hieman heikosti. Puujoki päättyy Kernaalanjärvelle. Voit myös lähteä reitille Kernaalanjärveltä Harjunmäen uimarannalta, Hakoistensillalta moottoritien vierestä, tai Räikälänjoen sillan kupeesta.



Kernaalanjärveltä käännytään Hiidenjokea pitkin Turenkiin, missä vuokraamonikin sijaitsee. Turengin Ahilammilta löytyy uimaranta ja laavu, ja sielä on lupa myös teltailla. Ahilammin vieressä pääset syömään Turengin Wanhan Aseman Terassille, joka on auki kesäisin. Turengista reitti jatkuu Hiidenjokea pitkin Miemalanselälle. Ennen Miemalan selkää matkalta löytyy myös Harvialan laavu. Miemalan selän jälkeen Vanajavedellä on useampikin ranta/laituri jossa voi pitää taukoa.



Ennen Hämeenlinnan keskustaa rannalla on ravintola Sotkanranta. Keskustasta rannan tuntumasta löytyy Sokos Hotel Vaakunan ravintola Le Blason, ja sen vieressä ravintola Vanai. 1200-luvun Hämeen linnaa et voi ohittaa huomaamatta, sillä reitti kulkee aivan linnan vieressä. Kaupungin jäädessä taakse Hattulanselältä löytyy Kirstula Camping, jossa voi yöpyä (maksua vastaan) tai syödä. Sauna ja pulahdus järveen melontapäivän päätteeksi tekee aika hyvää. Paikasta löytyy myös erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Kirstulaa vastapäätä on myös Aulangon tekosaaret, joissa on vuokrakota ja kaikille avoin laavu evästaukoa varten. Hattulan selän Poransaaresta löytyy myös laavu, ja sopiva taukopaikka.



Hattulan selän jälkeen matka jatkuu Parolaan, jossa sijaitsee Mierolan Silta Cafe. Täältä löytyy oma kajakkilaiturikin. Mierolaan tulee melottua herkutteemaan monta kertaa kesässä, kannattaa siis poiketa. Tästä matkaa on vielä n. 15 km Petäykseen. Petäys on toistaiseksi suljettu, niin päätän reitin täällä Vanajaniemeen. Sieltä löytyy laavu ja monta nuotiopaikkaa. Vanajaniemessä on ihana telttailla ja viettää aikaa. Maisemat ylhäältä kalliolta Vanajavedelle auringonlaskiessa ovat mahtavat. Vanajannniessä on nykyään maksullinen portti rantaan parkkipaikalta. Maksun voi maksaa kertaluontoisesti tai koko kesäksi. Parkkipaikalle/portille ei kuitenkaan ole pitkä matka rannasta. Tästähän voi jatkaa matkaa halutessaan vaikka Tampereelle asti. Valkeakosken kautta pääsee myös moneen eri suuntaan.



Lisää reitistä Vanajavesikeskuksen sivuilta tai Outdooractive!
Voit vuokrata reitille kajakkeja minulta Ahilammelta. Tarvittaessa onnistuu lisämaksusta myös kyyti kajakeille lähtö- tai päätepisteestä.
Mukavaa melontaretkeä!
